Ravintola Trappi
🇪🇺 This post is also in English.
(Vieritä alas nähdäksesi suloinen lintu 🐦.)
Ravintola Trappi sijaitsee Naantalissa. Saatat tuntea tämän aurinkoisen kaupungin kahdesta syystä. Yksi, Muumimaailma sijaitsee Naantalissa. Ja kaksi, Suomen presidentillä on kesäasunto Kultaranta Naantalissa. Noh, kolmas syy – tietysti – tuntea Naantali on tämä Ravintola Trappi! Sillä on tiedettävästi historiaa jo vuodesta 1472, jolloin kyseinen kiinteistö lahjoitettiin tuolloin toimivalle luostarille.
Joten voit kuvitella, että kiinteistöä ovat aikojen saatossa hallinnoineet monet munkit, merirosvot* ja ravintoloitsijat. 2023 Ravintola Trapin omistaja vaihtui jälleen ja nyt se kuuluu Kalludran perheelle. Ekrem Kalludra on toiminut ravintolan pääkokkina yli kymmenen vuotta, ja kun hänelle kerrottiin ostomahdollisuudesta, päätös oli helppo. Helppoa se, mutta yrityksen omistajan vaihtaminen ei. Uudet omistajat kokivat muun muassa Ravintola Trappin nettisivujen päivittämisen ongelmalliseksi. Tällaiseen ongelmanratkaisuun on Raccoonbox.
* Värikästä merirosvoelämää viettänyt, jopa Pohjolan Herkuleeksikin kutsuttu, Väkevä Paroni vapaaherra Otto Fleming on asunut Trapin kiinteistössä. Kuulun voimamiehen muistokivi on läheisellä hautausmaalla.
Wordpress ei ole niin hyvä...
WordPress on suosittu sisällönhallintajärjestelmä. Ja mielestäni se on liian suosittu. Vaikka sitä mainostetaan käyttäjäystävällisenä ohjelmana, jota ei-ammattilaiset voivat helposti käyttää, en ole vielä tavannut asiakasta, joka ei WordPressiä kokisi haastavaksi, riippumatta siitä, kuinka hyvin häntä on konsultoitu.
Ravintola Trappilla oli ongelmia WordPressin kanssa. Sivuston niin kutsuttu "helppo" sivunrakennuslisäosa oli vanhentunut ja vaikea käyttää. Se oli vaikeaa jopa minulle! Ja usko pois, olen rakentanut tusinoittain WordPress-sivustoja! Kuvittele, ettet ole koskaan käyttänyt WordPressiä, ja löydät itsesi nyt sadan painikkeen edessä, joista yksikään ei anna ymmärrettävää palautetta esimerkiksi kansi- tai bannerikuvien muuttamisesta. Yleensä en halua suositella WordPressiä asiakkaalleni. Neuvon ottamaan WordPressin käyttöön vain niissä tapauksissa, joissa sivun ainoana tavoitteena on toimia blogina, kuten konstantin.fi. Kokemukseni mukaan nykyaikaiset web-suunnittelujärjestelmät, kuten Publii, Jekyll ja Wix, tarjoavat nopeampia ja tehokkaampia vaihtoehtoja WordPressille. Ne käyttävät uusinta teknologiaa ja ovat aidosti käyttäjäystävällisiä. WordPress on kuin lähettäisi elefantin peuranmetsästykseen mäyräkoiran sijaan. Elefantti saa työnsä tehtyä, mutta kalliilla hinnalla, hitaalla nopeudella ja tehden suurta vahinkoa metsälle.
TableAgent ja lintu
TableAgent on tehokas ravintoloitsijoiden varausjärjestelmä, joka sisältää reaaliaikaisen varauksen, mukautettavat pöytäkartat ja asiakashallintaominaisuudet. Se käyttää automaattisia muistutuksia, tukee hyvää asiakaskokemusta ja vähentää varausten unohtamista. Mikä parasta, se on ilmainen alusta, näin tehden siitä kiehtovan vaihtoehdon ravintoloitsijalle. Raccoonbox asensi tällaisen järjestelmän Ravintola Trappin verkkosivuille. Asennus ei ole vaikeaa. Raccoonbox voi ottaa TableAgentin käyttöön yhdessä tai kahdessa päivässä. Tämä aika sisältää sekä asennuksen että opastuksen.
Ja luvattu söpö lintu? Missä on?! — TÄÄLLÄ! Pieni söpöläinen pöllähti kuvaan, kun kuvasin jäätelöä uuteen jälkiruokamenuun (lisää Raccoonboxin graafisesta suunnittelusta). Onko jäätelönälkä? Tule Ravintola Trappiin!
Tehdäänkö herkullista ravintolan web-suunnittelua? Kyllä!